sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Lankadominanssista

Näin viime yönä unta, että oli aikaa neuloa, ja neulaisin villatakin tuosta vaan! Se oli vihreä, keveä ja ylhäällä pari nappia. Tykkäsin siitä kovasti, mutta kauluksen asettelussa oli vähän ongelmia.

Puikoilla on todellisuudessa viimeksi ollut vähän toisen suuruusluokan hanke, nimittäin mallitilkku. Edellisen kaulurin tiimoilta lankadominanssiasia alkoi kiusata sen verran, että piti alkaa testaamaan vaihtoehtoja lankajärjestyksille, kun en sitä koskaan ole oikein jaksanut miettiä vaan mennyt vaan yleisen lankadominanssiteorian mukaan. Lankadominanssiteorian mukaanhan kirjoneuletta neulottaessa alempana kulkeva lanka on dominoiva, ts. korostuu kirjoneuleessa - yksinkertaistettuna näin, mutta ilmeisestikään tämä ei päde kaikilla. Google-haku (yarn dominance) löytää hyviä lähteitä, esim. tämän pohdiskelun.

Eli ei kun kaksi lankaa käteen ja neulomaan. Itse pidän kaikki langat (tai siis molemmat, pakoilen kirjoneuleita useammalla kuin kahdella langalla) vasemmassa kädessä niin, että toinen kulkee pikkusormen alta ja toinen päältä, jolloin päällimmäinen lanka (kuvassa vihreä) jotenkin luontevasti itselläni asettuu paikalleen hieman kauemmaksi ja toisen langan yläpuolelle. Tällä järjestyksellä oletin siis toteuttavani lankadominanssiteoriaa, eli alempi lanka (vaaleanpunainen) olisi dominoiva.

IMG_7265

Pyörönä neulotussa mallitilkussa on kaksi samaa neulekuviota, oikealla puolella vaaleanpunainen lanka alempana (dominoiva) ja vasemmalla vihreä lanka alempana.

IMG_7273

Ja hurraa, lankadominanssi toimii. Oikealla puolella vaaleanpunainen kuvio korostuu selvästi paremmin, kun ko. lanka dominoi. Erityisesti ero näkyy tähtikuvioissa.

tmp5

Vaikka tämä nyt oli tämmöinen sormiharjoitus, niin olen oikeasti aika tyytyväinen että tuli testattua. Nyt siis vaan kohti uusia kirjoneuleseikkailuja!

21 kommenttia:

  1. Wow mikä ero! Olen valaistunut ja vakuuttunut, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Näkyvä ero! Kiva kun testasit ja viitsit siitä kirjoittaa.

    VastaaPoista
  3. En ole kyllä aikasemmin tästä kuullutkaan - enkä todellakaan havainnut omin silmin vaikka paljon on tullukki kirjoneulesukkia tehtyä. Kiitos tiedosta! Tässähän pittää alkaa kattomaan miten ne langat kulkee. :o)

    VastaaPoista
  4. Eipä kestä Paula, Minna ja Heidi, kiva jos tästä oli hyötyä!

    VastaaPoista
  5. Vau, kaikkea sitä oppiikin blogeja lukemalla! Kiitos tästä, en ollut ennen kuullutkaan.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kovasti. Tällaisia juttuja on itekki tullu mietittyä kun kirjoneuleen epätasaisuus on ärsyttänyt. Pitäs itekki testata tätä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos tästä, oli kiva ja selkeä postaus! Täytyy kokeilla joskus.

    VastaaPoista
  8. Olipa kiinnostava yksityiskohta kirjoneulomisesta. Hyvä, että tuli vastaan ennen kuin itse kerkesin kirjoneuletta kokeilla. Kiitos!

    VastaaPoista
  9. vaikuttavaa. enpä olis tätäkään ilman kuvatodisteita uskonut!

    VastaaPoista
  10. Kirjoneleista en tajua mitään, mutta kumma miten samankaltainen uni! Minä sain nimittäin unessa valmiiksi yhdessä päivässä aikuisten kokoa olevat värikkäät villasukkahousut :)

    VastaaPoista
  11. Kiva nähdä ihan testi tästä lankadominanssista; hienoa, että jaksoit värkätä!

    VastaaPoista
  12. Loistavaa! Tämä saattaakin selittää sen miksi mun kahden sukan kirjoneulekuvat ovat hieman erilaiset :) Erittäin valaisevaa.

    VastaaPoista
  13. KIITOS! Olen juuri aloittamassa taas yhtä kirjoneulekokeilua ja tästä oli paljon apua.

    VastaaPoista
  14. Kiitos kommenteista, mukavaa jos tästä on jollekin hyötyä!

    VastaaPoista
  15. Mun aivot sulaa! En ikään ole törmännyt tähän tietoon, mahtavaa! Heti haluan opetella kirjoneulomaan. :)

    VastaaPoista
  16. Tämän postauksen takia vihdoin uskaltauduin kokeilemaan kirjoneuletta! Kiitos!! Olen sellainen perfektionisti, etten halunnut kokeilla ilman logiikkaa, joten nyt on mielessä selvät sävelet ja ensimmäinen lapanen on jo valmis. Saanhan linkittää tekstisi blogiini?! :)

    VastaaPoista
  17. Kiva että tästä on ollut apua - totta kai saa linkittää. Onnea kirjoneuleseikkailuihin!

    VastaaPoista
  18. Vau, en ole ikinä kuullutkaan moisesta, mutta ihan mahtava vinkki, pitää testata!

    VastaaPoista
  19. Oho!! En oo koskaan tajunnut, että lankojen järjestyksellä on jotain merkitystä...! Tämä täytyykin nyt pistää korvan taa!!

    VastaaPoista